Jokioisten kirkko

Kirkko

Kirkkotie 101, 31600 Jokioinen

Kesäaikaan kirkko on auki arkipäivisin hautausmaan työntekijöiden työaikana. Muuten sopimuksen mukaan.

Jokioisten kirkko

Tammelan kappeliksi 1631 perustetun Jokioisten kirkon on rakennuttanut Johan Jesperinpoika Kruus. Hänen hautasijansa on Tukholman keskuskirkossa. Alkuperäisestä kirkosta on jäljellä enää vain hirsiseinät ja lattian alla olevat haudat. Kirkon uudistus 1862 toteutettiin lääninarkkitehti A. Edelfeltin piirrustusten mukaan. Samassa yhteydessä jyrkkä katto sai nykyisen torninsa. Kirkko on yksi Suomen vanhimmista ympärivuotisessa käytössä olevista puukirkoista.

Kenraali ja vapaaherra Hamilton lahjoitti 1735 alttaritaulun, joka kuitenkin jossain vaiheessa vietiin Jokioisten kartanoon ja hävisi sille tielleen. Alttaritaulun paikalla on 1650-luvulle ajoitettu ristiinnaulitun puuveistoskuva. Nykyisen alttarin on suunnitellut vuonna 1931 arkkitehti Rafael Blomstedt. 

Käytössä olevat messukasukat on hankittu vuonna 1961. Neljä messukasukkaa ovat säilyneet 1700 - 1800 luvulta. Ne ovat esillä kirkon seinillä. Vihkiryijyn lahjoittivat Jokioisten Maatalousnaiset 1952 ja samana vuonna on valmistanut puuseppä August Koivumäki kastemaljan. Kirkon lukupulpetin on valmistanut Toni Laine päättötyönään 2004.

Kirkon taalaismallinen kellotapuli on rakennettu kirkon perustamisen aikaan. Rakentajaksi mainitaan Laikkalammi-niminen mies. Kirkon läheisyydessä sijaitsee kansallisromantiikan ajan kirkkoherran pappila, joka on rakennettu vuonna 1903 palaneen pappilan tilalle. Sen on piirtänyt arkkitehtitoimisto Geselius, Lindgren & Saarinen.

Lisää kirkon historiasta pääset lukemaan tästä...

 

Kirkossa on istumapaikat n. 300 hengelle.

 

Mahdolliset tiedustelut Jokioisten seurakunnan kirkkoherranvirastosta arkisin 8.30 - 12.00 numerosta 03-424 0100 tai seurakuntamestari Marja-Liisa Salmiselta 040-501 8904.
Induktiosilmukka
Pysäköinti
Esteetön kulku

Tapahtumat

su 1.10. klo 10.00

Kirkkotie 101, 31600 Jokioinen

su 8.10. klo 10.00

Kirkkotie 101, 31600 Jokioinen

Messu

Tervetuloa!