Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Riparin jälkeen on luonteva paikka tulla mukaan seurakunnan toimintaan. Monet ovat kokeneet oman riparin niin upeaksi kokemukseksi, että haluavat uudelleen riparille, mutta nyt isosen tehtävissä.
Isostoiminta on muun muassa kokeilua, heittäytymistä, hulluttelua, mukavaa yhdessäoloa, sosiaalisten taitojen harjoittelua, vastuun saamista ja vastuuseen kasvamista. Isostoiminnassa opit isosen perustaitoja, kuten leikkien vetämistä, ryhmänohjaamista, esiintymistä ja hartauksien valmistelua. Lisäksi koulutuksessa pääset tutustumaan uusiin tyyppeihin ja myös itseesi, sekä pohtimaan elämää ja Jumalaa. Isostoimintaan voi lähteä mukaan, vaikka ei olisi varma haluaako hakea isoseksi leirille. Olitpa sitten rauhallinen, energinen, urheilullinen, pohdiskelija tai ihan mitä tahansa, olet tervetullut mukaan. Isoskoulutus alkaa syksyllä 2023, mutta voit hypätä mukaan missä vaiheessa tahansa.
Isoskoulutuksen voi käydä useamman kertaa :)
Isoskoulutus (ISKO) on noin vuoden mittainen maksuton koulutus. Isko antaa valmiuden toimia isosena Jokioisten seurakunnan rippikouluissa ja lastenleireillä. Koulutuksesta voit pätevöityä myös ohjaamaan alakouluikäisten kerhoja. Myös erilaisissa tapahtumissa tarvitaan isosia. Koulutuksesta saat hyviä tietoja ja taitoja elämää varten.
Keväällä 2023 (ajankohta selviää myöhemmin) isoset siunataan tehtävään ja he saavat todistuksen suoritetusta isoskoulutuksesta. Kerhonohjaamisesta, rippi- sekä lastenleireistä isosille maksetaan palkkiota. Syksyllä 2023 isoskoulutuksen aloittaneet voivat toimia 2024 vuoden talviriparilla, kesäripareilla tai lastenleireillä isosina.
Syyskauden 2023 isoskoulutus koostuu isosilloista, joita järjesteään 6 kertaa Jokioisten seurakuntatalon alakerrassa (Temppilitie 2, alakerta). Isosillat ovat aina tiistaisin klo 18.30-21.00.
Koulutukseen kuuluva Isosleiri järjestetään syyskuussa Kiipun kesäkodilla (Kiipunjärventie 359, 31630 Jokioinen).
ti 29.8. klo 18.30-21
ti 12.9. klo 18.30-21
ti 26.9. klo 18.30-21
ti 10.10. klo 18.30-21
ti 7.11. klo 18.30-21
ti 21.11. klo 18.30-21
Pe 22.09.2023 klo 18.00 - Su 24.09.2023 klo 12.00
La 7.10.2023 (aika + ohjelma tarkentuu myöhemmin)
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä